Lyijyakun keksi vuonna 1859 ranskalainen Gaston Plante. Lyijyakku oli ensimmäinen uudelleenladattava akkumalli. Akku koostui kahdesta lyijylevystä joiden välissä oli kumia ja joka oli kierretty rullalle. 1881 Camille Alphonse Faure paranteli lyijyakkua helpommaksi massatuotannolle.
Toimintaperiaate
Lyijyakun elektrodeina on kaksi lyijylevyä, ja elektrolyyttinä on 37% rikkihappoa.
Akun purkautuessa sen sisältämä rikkihappoliuoksen konsentraatio laskee, ja silloin voi selvittää mittaamalla rikkihapon tiheys. Kun akkua ladataan, akun rikkihappoliuoksen konsentraatio kasvaa.
Akun osat
1. Kansi
2. Kennojen korkit
3. Akkunavat
4.kennot, joissa on levyt ja elektrolyytti
Levyt ja kennot ovat lyijyä -> rikkoontuvat helposti.
Reaktiot ja kennokaavio
(-)Pb | H2SO4 (aq) | PbO2 (+)
Negatiivisen laatan reaktio: Pb(s) + SO42-(aq) → PbSO4(s)+ 2e-
Positiivisen laatan reaktio: PbO2(s) + SO42-(aq)+ 2e- → PbSO4(s) + 2H2O(l)
Kokonaisreaktio: Pb(s) + PbO2(s) + 2H2SO4(aq) → 2PbSO4(s) + 2H2O(l)
Käyttökohteet
Lyijyakkuja käytetään mm autoissa, junissa ym moottorikulkuneuvoissa.
Muuta
Lyijyakun etuja ovat mm hinta, kättövarmuus, vähäinen huoltotarve sekä hyvintunnetut ominaisuudet. Haittoja puolestaan ovat raskaus sekä säilytys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti